keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Ompelun iloa

Ja taas on ompelukone hurissut. Selian ihanasta Metsänhenget-kankaasta valmistui paita, pojan itse valitsemista kuvista. Vihainen puu piti paitaan saada, vaikka se vähän pelottava onkin.



Kaulus se lörpöttää tässäkin paidassa (ei tullut ihan täydellistä siitä koirapaidan kaula-aukostakaan...). On ne kaula-aukot vaan aika haastavia. Paidasta tykkään kuitenkin kovasti paljon!

Itselleni tein paidan samaisesta Metsänhenget-kankaasta, mutta se on vielä keskeneräinen, kangasta kun oli niukalti, niin piti ja pitää vielä soveltaa. Jämäpaloista sain vielä söpöset taskut tunikaani, jonka kaula-aukosta tuli melko täydellinen, kun tein vaan, enkä liiemmin mittaillut tai miettinyt.


Tuota keltaista luomukangasta tilasin samalla, mutten mitenkään suunnitellut käyttäväni niitä yhdessä. Sopivat vaan niin täydellisesti yhteen, ettei voi muuta kuin olla kiitollinen tästä sattumasta ja hienoista paidoista.

Seuraavissa legginseissä menikin sitten moni juttu vähän sinnepäin... kangasta oli liian kapea palanen, mutta koska se on ribbikangasta, niin olisi saanut tehdä vielä kapeamman yläosasta (nyt siellä on haarassa lisäpalanen, ilmeisesti siis ilmankin olisi pärjätty)... vyötärökuminauha olisi saanut olla lyhyempi ja ommeltu kiinni ilman monenmonituista hyppytikkiä... ja lahkeidensuista tuli trumpettiversiot. Miten ihmeessä ribbikangasta pitäisi ommella niin, ettei se venähdä?


 Mutta mikä tärkeintä, päällä kuitenkin kivat!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Housua, paitaa ja leggareita

Pitkästä aikaa innostuin taas tilaamaan kankaita, pitäydyin luomulaadussa ja napsin alennuksista, löytyikin ihan mukavasti kaikenlaista. Sitten vaan ompelemaan vaatteita. Muutama kangas odottaa vielä saksimista, mutta valmistakin on jo tullut.

Ensin valmistui lapselle ihanat housut.


Sitten koirapaita.


Housut ovat sopivat, paidankin pitäisi olla, mutta sovitukseen asti ei vielä olla päästy. Tuossa kuvassakin näkyy, että kaulus lörpöttää ja sauma sisäpuolelta on ruma, mutta päällähän tuo varmasti on ihan täydellisen hieno :) Ja kankaat ovat lapsen itsensä valitsemia, mielipiteet olivat hyvin selvät.

Itselleni tein legginsit. Ihanat tuli.


Seuraavaksi tulossa olisi aivan ihanasta Selian metsänhenget-kankaasta paita molemmille, keltaista tunikaa itselleni ja lapsukaiselle poroyöpukua ja varmaan toiset housut raidasta.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Aurinkoa

Ihanasta Aurinkokunta-kankaasta valmistui miehelle ja pojalle samispaidat ja mahtavan hienot tulikin :)


Synttärilahjaksi toisaalle valmistui myös aurinkoinen avainnauha.

 

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Täydellisen kaavan metsästystä

Ihana Saharaita-kangas odotti pitkän aikaa kaapissa täydellistä paita- tai tunikakaavaa, mutta sellaista ei vain ole vielä löytynyt. Monta kaavaa on tullut kokeiltua. Viime kesänä ompelin kirahvikankaasta Bubble Pocket -kaavalla melkeinpä mekkomittaisen tunikan. Siitä tuli sopiva ja tykkään kyllä kovasti, mutta jo viimeksikin muokkasin yläosan kaavaa omille mitoille sopivaksi ja nyt pitäisi tehdä se uudestaan, niin ei oikein houkuttele. Bohemian-tunikakaavalla pallurakankaasta tehty tunika on ihan jees sekin, samoin kuin valmispaidasta piirretyillä kaavoilla tehty vihertävä paita, mutta mikään ei tuntunut sopivalta Saharaita-kankaalle.
 

GeoFlowers- on vähän hassun mallinen ja pari muutakin kokeilua on tullut tehtyä, mutta sitä parasta, hyvää, sopivaa ei vaan tunnu löytyvän.

Sitten yhtenä päivänä hypistelin taas Saharaita-kangasta ja tuli vaan sellainen visio, joka piti toteuttaa. Ilman kaavaa, pelkillä mitoilla lähdin kangasta leikkelemään. Hirvittihän se, mutta siinä vaiheessa on aina sellainen innostunut kaikkivoipa täydelliseen lopputulokseen uskova mieli, että sakset vaan suihki.


Muutamat ohot mahtuivat leikkaamisen joukkoon ja oikeat säädöt kaksoisneulalle jäivät kokonaan löytymättä, mutta muuten ompelu sujui ja valmista tuli.
 

Eihän se nyt ihan suunnitelman mukainen ole, mutta tosi kiva kuitenkin!

torstai 23. toukokuuta 2013

Housut

Hyvä housukaava löydetty! Ottobe 1/2009 Saimi-kaava vähän muokattuna, koko 92 ilman saumavaroja ja pituutta lisättynä riittävästi. Vyötäröreunaan lisätty 1 cm saumavaraa ja ommeltu 2,5 cm leveä kuminauha piiloon. Lahkeisiin 4 cm resorit. Pysyy jalassa, on riittävän pitkät, eikä yhtään liian leveät. Täydellistä :)



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Päivän ompeluksia

Tänään oli pitkästä aikaa aikaa ommella. Ja sain paljon aikaiseksi :)

Vaipattomalle pojalle ompelin housut, jotka pysyvät jalassa ilman vaippaakin. Ottobre 1/2009 Saimi-kaavalla tein 92-kokoa ilman saumavaroja ja lisäsin huomattavasti pituutta. Kaavassa oli pitkät resorit lahkeissa, mutta jätin resorin pois ja laitoin vain käänteet. Raidalliset niistä tuli, mutta kuvaa ei ole, kun ovat jo likaisena pyykkikorissa.

Viimeistelin myös jo aiemmin aloittamani paidan ihanasta GeoFlowers-kankaasta.



Kaava on Ottobre 2/2013 lehdestä. Ei siitä kovin onnistunut tullut, lisäilin siihen resorit kaula-aukkoon ja hihansuihin, mutta helmaan tein vain käänteen. Hassun mallinenhan se on, mutta kangas on aivan ihanaa.

Jo joku aika sitten tein pojalle pilvikalsarit tähdillä netistä löytyneellä ilmaiskaavalla.



Ja tänään surautin toiset raitakankaan ja GeoFlowersin jämistä.

Karkkikoru

Tammikuussa voitin Korustamon blogiarvonnassa paljon ihania korutarvikkeita.


Korujen väsääminen vaan on ollut vähän vähemmällä, kun minulla on niin innokas pikkuapulainen,ettei hommasta meinaa tulla mitään :)


Muutamia koruja olen väkerrellytkin, mutta ovat vielä kesken syystä tai toisesta, mutta kivan pikkukorun sain valmiiksi.



Kala on cloisonnea ja pyöreät helmet säröakaattia, putkihelmet tuppaavat tunkemaan itsensä simpukoitten sisään ja simpukat kääntymään nurinpäin. Ihanan pirtsakka karkkikoru kalalla!


Hippa-haalari

Joululahjaksi saamastani sienikankaasta ompelin joskus jo aikaa sitten lapsukaiselle Hippa-haalarin. Haalari on tehty muokaten samasta kaavasta kuin Tiikerihyppypuku. Puvussa on hyvä temppuilla ja temmeltää, ei tule liian kuuma eikä tarvitse huolehtia vaipan/housujen tippumisesta :)



Lahkeet olisivat voineet olla hippasen lyhyemmät, nyt lapsi tykkää kiskoa niitä nilkkoihin asti, vaikkei oikein pituus riitä.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Oranssit housut

Tein itselleni housut oranssista joustofarkusta.


Kaavana käytin Ottobre 2/2013 Sleek and Modern -housukaavaa ilman taskuja. Pidensin lahkeita reilusti ja jätin ne vielä ylipitkiksikin. Olisivat voineet olla hieman tiukemmat, mutta eivätpä nyt ainakaan purista mistään. Kangasta jäi vielä reilusti, joten eiköhän siitä vielä valmistu jotain lapsukaiselle, kunhan innostus iskee. Kangas Käpyseltä, kuin myös tekemistä odottavat ihanat GeoFlowers- ja Saharaita-kankaat, joista tullee täydellisesti housuihin sopivia yläosia :)

Muovailuvahaa

Etsin eilen netistä ohjeen ja keittelin pojan kanssa muovailuvahaa. Siitä tuli yllättävän hyvää, vähän ehkä lötköä (ei pysynyt lehmä pystyssä), mutta oikein toimivaa kuitenkin.


Kuvasta löytyy muun muassa Mimmi Lehmä ja Varis syömässä pannukakkua, traktori ja peräkärry, kaksi lumiukkoa ja aurinko.

Muovailuvahaan laitoin seuraavia aineita:

2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl suolaa
2,5 rkl mannaryynejä
2 rkl öljyä
elintarvikeväriä

Sitten vain sekoitin hyvin ja keittelin koko ajan sekoittaen kunnes jähmettyi, mikä kävi tosi nopsaan. Helppoa ja hauskaa.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Dinosaurus ja tiikerin raitoja

Joululahjaksi saamastani Ihvan ihanaisesta dinosaurus-kuvasta tuli hieno tyynynpäällinen. Ja lopusta tiikerivelourista tiikerinraitahaalarihousut, monen mutkan kautta ihanat nekin!


Tiikerikangasta oli jäljellä sen veran vähän, ettei siitä saanut tehtyä kuin liian kapeat haalarit (kokeilin). Lisäsin sitten sivusaumoihin kaitaleet terrakotan väristä joustofroteeta, jolloin yläosasta tuli aivan liian iso ja olipa pituuttakin tullut liika. Kaavoja en käyttänyt, vaan vanhoista Me&I-haalareista mallia katsoen leikkelin palaset (muistutus itselle, käytä kaavoja!). Sivusaumaa taas auki ja kavensin vyötäröltä ylöspäin ja samalla leikkasin yläosan lyhyemmäksi. Ja täydellistä tuli... no ei nyt ihan, mutta ihanat kuitenkin! Tuo tiikerikangas antaa paljon anteeksi :)

Tiikerivelour Käpyseltä, joustofrotee Fabriinalta.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Pehmokirjaimet

Pehmokirjaimia ompelin tilauksesta lasten nimille, jotka eivät toki ole noin erikoisia nimiä ;) Kankaat sekalaisia puuvillakankaita, mukana muutama herkkuretrolakana. Aikas kivat niistä tuli.


Kaavat Ottobren ilmaiskaavoja.

torstai 24. tammikuuta 2013

Tiikerihyppypuku

Tämä Käpysen tiikerivelourkangas on vaan niin ihanaa, että vaikkei ompulusjälki parasta olisikaan, niin puku on kyllä ihan paras. Kaavan pohjana Jumpsuit (Ottobre 4/2012), mutta vetoketjun suoristin ja kokoa yritin säätää sopivaksi (koko 92 ilman saumavaroja ja pituutta lisäten joka suuntaan).

Joulukorttikuusi

Tämä on jo vähän vanha juttu, mutta aika kiva minusta, niin laitan tämän toisen joulukuusenkin tänne.


 Ihanaa, kun voi huoletta teippailla tapettiseinälle, eikä tapetille käy kuinkaan. Vähän heikosti tosin pysyy tuossa meidän röpelöisessä tapetissa, jos vähääkään on vinkura kortti, mutta ei kyllä yksikään vielä ole tipahtanut. Teipit Teippitarhasta.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Talvitalot

Vihdoin saimme väriteltyä ja leikkailtua ja liimailtua söpöisiä talvitaloja. Vasemmanpuoleisimmasta en vielä tiedä, mutta seuraava on kuulemma meidän koti, sitten on isän työpaikka ja viimeisimpänä hevostalli, vaikka siellä asustaakin lehmä ja aasilehmä.



Tulostettavat mallit Käpyseltä.

Joogajuttuja

Ompelin vihreästä college-kankaasta ihanimmat kotihousut ikinä. Kaavan piirsin Me&I:n joogahousuista, lahkeita pidensin resorin verran ja siihen vielä normaali levyiset resorit päälle. Juuri sopivat tuli, tykkään. Jooga-sukatkin neuloin, kun sellaisille ilmaantui tarvetta.



Vaikka enhän toki näitä joogassa käytä, vaan sukkia pilateksessa ja housuja ihan vaan kotona.